Asiakkaamme
Orton Oy

Helsinkiläisen asiakkaamme Orton Oy:n konesali-infrastruktuuri oli tullut elinkaarensa päähän. Tilanne vaati nopeita toimenpiteitä, joten ratkaisuja oli tehtävä pikimmiten. Asiakas näki edessään kaksi vaihtoehtoa – edessä oli joko oman rautaympäristön päivittäminen tai palveluiden ulkoistaminen ulkoisen palveluntarjoajan konesaliin.

Asiakkaan ympäristössä oli noin 60 palvelinta, joten molemmissa vaihtoehdoissa työmäärä olisi melko suuri ja veisi viikkoja ellei jopa kuukausia. Tarjousten läpikäynnin jälkeen asiakas päätyi kuitenkin ulkoistamaan konesalipalvelunsa Decensin konesaliin. Aikataulu oli tiukka, sillä päätös siirrosta tehtiin marraskuun lopussa ja kokonaisuuden oli tarkoitus pyöriä Decensin tiloissa maaliskuun loppuun mennessä. Asiakkaan toiminnassa IT on kriittisessä roolissa, joten siirron oli onnistuttava lyhyillä katkoksilla. Projektin tavoitteet oli saavuttaa parempi skaalautuvuus, turvallisuus ja vikasietoisuus ja minimoida investoinnit omaan rautaan sekä ulkoistaa palvelinten ylläpitopalvelut toimittajalle.

Projekti oli kokonaisuudessaan hyvin suunniteltu ja johdettu kireästä aikataulusta huolimatta. Projekti toteutettiin aikataulun mukaisesti ja kustannukset pysyivät sovituissa raameissa. Myös tekninen läpivienti ja riskienhallinta johdettiin hallitusti alusta loppuun. Käyttäjien kannalta palveluiden siirrot sujuivat huomaamattomasti ilman katkoksia.

 

Lisätietoja

Decens Oy
Ville Sandberg
ville.sandberg@decens.fi

Orton Oy
Juha Keski-Filppula
juha.keski-filppula@invalidisaatio.fi

Orton Oy on kotimainen, Invalidisäätiön omistama terveysalan toimija. Orton toimii tuki- ja liikuntaelinsairauksien, kivunhoidon, silmätautien ja terapiapalvelujen erityisosaajana Suomessa. Yritys työllistää noin 209 henkilöä ja sen liikevaihto oli noin 16,8 milj. vuonna 2016.

www.orton.fi