fbpx

Tietoturvatietoisuuskoulutus

Mistä on kyse?

Moderni tietoturvatietoisuuskoulutus on avainasemassa yritysten ihmislähtöisten tietoturvariskien
hallitsemiseksi​.  

Miksi pitää olla huolissaan?

Ihmisten toiminta muodostaa organisaation suurimman tietoturvariskin, mutta samalla henkilöstö on myös tärkeä osa puolustusta​. Pahimmillaan organisaation toiminta voi lamaantua kiristyshaittaohjelman vuoksi. Ilman tietoturvatietoisuuskoulutusta työntekijät eivät välttämättä tunnista olevansa kohteita hyökkäyksille. 

Onnistuneen hyökkäyksen seurauksena yrityksen tunnukset voivat joutua väärän henkilön haltuun, ja samalla hän voi saada korkean tason pääsyn yrityksen järjestelmiin: esimerkiksi tekniset hallintatunnukset tai talousjärjestelmiin liittyvät tunnukset. 

Miten haasteet ratkaistaan?

Decensin tietoturvatietoisuuskoulutuksella yrityksen työntekijät saavat säännöllistä tietoturvakoulutusta ja harjoittelua tietojenkalastelua vastaan​. Koulutuksen avulla yritys voi muodostaa henkilöstöstään suojakerroksen yhä kehittyneempiä huijauksia vastaan​.  

Tietojenkalastelusimulaation avulla työntekijät voivat harjoitella tunnistamaan epäilyttävät viestit ja raportoimalla niistä​. Organisaatio saa kattavan ja yksityiskohtaisen raportoinnin riskitasosta, mikä mahdollistaa toiminnan kehittämisen. Koulutus auttaa myös yksityiselämän tietoturvaan. 

Jokainen työntekijä voi nostaa yrityksen tietoturvan tasoa toimimalla huolellisesti. Jatkuvasti päivittyvä koulutus suoritetaan työntekijän oman aikataulun mukaan eikä se vaadi kiinteitä aika- tai tilavarauksia​. Koulutukset ovat modulaarisia ja kestävät lyhyimmillään 1-2 minuuttia, jonka jälkeen suoritetaan koulutukseen liittyvät kysymykset, jotka pitää läpäistä ja näin osoittaa ymmärtäneensä koulutuksen sisällön.  

Palvelu on saatavilla usealla kielellä, myös suomeksi, ja se koostuu useista moduuleista, joita voidaan määrittää roolipohjaisesti eri käyttäjille. Palvelun toiminta on pitkälle automatisoitua. Palvelun tuottaa myös automaattista lisäkoulutusta tai muita viestintätoimenpiteitä, jos käyttäjällä kalasteluviestien tunnistuksessa on haasteita, tai koulutuksien onnistuneessa suorittamisessa on poikkeamia. 

Mitä hyötyä yrityksellesi on tietoturvatietoisuuskoulutuksesta? 

Helppo käyttöönotto, ylläpito sekä koulutukset myös suomeksi

Säännöllistä ja päivittyvää tietoturvakoulutusta osaamistestein, ilman kiinteitä aikatauluja

Havainnollisia käyttäjille lähteviä sähköpostitestejä tietojenkalastelun näkökulmasta, näin kartoitat organisaatiosi oikean osaamistason, jonka perusteella suunnittelet koulutustarpeet

Haluatko kuulla lisää?