Vastuullisuus

Meille on tärkeää toimia vastuullisesti nyt ja tulevaisuudessa. Olemme sitoutuneet tekemään päätöksiä, jotka tukevat henkilöstömme, yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointia sekä vahvistavat asiakkaidemme luottamusta.

Raportoinnin suhteen vastuullisuustyömme ottaa vuoden 2026 aikana harppauksia eteenpäin, kun saamme valmiiksi ensimmäisen vastuullisuusraporttimme. Vastuullisuusraportti julkaistaan tällä sivulla.

Yhdenvertainen työpaikka

Haluamme varmistaa, että jokainen työntekijämme voi kokea työympäristön turvalliseksi, kunnioittavaksi ja osallistavaksi.

Tyytyväinen henkilöstö

Decensin eNPS eli työntekijöiden suositteluhalukkuusindeksi on pysynyt korkeana vuodesta toiseen.

Kokonaan kotimainen

Olemme suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö, jossa työt tehdään Suomessa työskentelevän henkilökunnan voimin. Konesalimme sijaitsevat Suomessa.

Luotettava kumppani

AAA-luottoluokitus, Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti ja ISO/IEC 27001 -sertfikaatti kertovat toimintamme vakaudesta.

Tukea nuorten hyvinvoinnille

Satsaamme vuosittain merkittävän summan rahaa nuorten hyvinvoinnin ja kilpaurheilun tukemiseen.

Ympäristölle ystävällinen arki

Teemme jatkuvasti valintoja, jotka auttavat meitä ja asiakkaitamme toimimaan energiatehokkaasti ja ympäristö huomioiden.

Decensiläisten yli satapäistä joukkoa yhdistää vahva heimohenki. Se näkyy esimerkiksi siinä, miten tuemme toinen toisiamme työssämme ja miten hyvin viihdymme toistemme seurassa. Decens työnantajana kantaa vastuun heimon yhdenvertaisuudesta, hyvinvoinnista sekä kehittymisestä.

Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen työpaikka

Haluamme varmistaa, että jokainen työntekijämme voi kokea työympäristön turvalliseksi, kunnioittavaksi ja osallistavaksi riippumatta taustasta, sukupuolesta, iästä, etnisyydestä, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai toimintakyvystä.

Sisäinen whistleblowing-kanavamme varmistaa, että havaitsemme mahdolliset ongelmat ennen kuin ne kasvavat suuremmiksi ja vakavammiksi.

Tyytyväinen ja sitoutunut henkilöstö

Tarjoamme hyvinvointia mm. liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointisaldon, lounassaldon, virkistyspäivien ja laajan työterveyshuollon avulla. Henkilökunnan sitouttamiseksi olemme perustaneet myös henkilöstörahaston, johon kuuluvat yhdenvertaisesti kaikki työntekijät.

eNPS

Kaikesta päätellen heimo myös viihtyy meillä:
eNPS eli työntekijöiden suositteluhalukkuusindeksi on pysynyt vuodesta toiseen korkealla tasolla.

Kasvutarinoita mahdollistamassa

Kehityskeskustelut ja niiden pohjalta laadittavat urakehityssuunnitelmat auttavat vahvistamaan ja kehittämään työntekijöidemme osaamista.

Osaamisen kehittäminen ei kuitenkaan rajoitu vain kehityskeskusteluihin tai koulutuksiin, sillä suuri osa oppimisesta tapahtuu normaalin työarjen yhteydessä. Siksi teemme tilaa työssä oppimiselle. Se voi tarkoittaa esimerkiksi uuden teknologian käyttöönottoa työssä, kollegan perehdytystä uuteen asiaan, osallistumista projekteihin tai uusia tehtäviä ja vastuita.

Kannamme vastuuta yhteiskuntamme hyvinvoinnista ja erityisesti sen tulevaisuudesta. Haluamme pysyä suomalaisena ja olla osaltamme vaikuttamassa siihen, että työpaikat säilyvät Suomessa ja että niitä syntyy liiketoimintamme kasvun kautta myös lisää. Asiakkaamme voivat luottaa siihen, että yhteistyö kanssamme on kestävällä pohjalla.

Työtä Avainlipun alla

Decens on kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö. Kaikki työt tehdään Suomessa työskentelevän henkilökunnan voimin ja kaikki konesalimme sijaitsevat Suomessa.

Suomalaisen Työn Liitto onkin hyvästä syystä myöntänyt Decensille Avainlippu-merkin osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle IT-ulkoistus- ja käyttötukipalvelulle. Olemme myös Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritys. Avainlippu kertoo asiakkaillemme, että palvelumme tukevat kotimaista työtä ja alueellista elinvoimaa.

Tulevaisuus vakaalla pohjalla

Decens on vakavarainen ja luotettava IT-kumppani. Korkein AAA-luottoluokitus takaa sen, että luottokelpoisuutemme on erinomainen ja luottoriski minimaalinen. Seinällämme on myös Suomen Vahvimmat Platina -sertifikaatti, joka myönnetään yritykselle, jonka luottoluokitus on ollut korkeimmassa luokassa (AA+ tai AAA) vähintään kolmena vuonna peräkkäin.

Olemme ISO/IEC 27001 -sertifioituna yrityksenä sitoutuneet tietoturvan jatkuvaan kehittämiseen ja sen todentamiseen riippumattomilla arvioinneilla. Sertifikaatti osoittaa, että voimme palveluidemme avulla parantaa asiakkaidemme tietoturvaa.

Tuemme nuorten urheilua ja hyvinvointia

Sponsorointi on meille yksi tapa kantaa vastuuta ympäröivän yhteiskuntamme hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. Satsaamme vuosittain merkittävän summan rahaa nuorten hyvinvoinnin, harrastustoiminnan ja kilpaurheilun tukemiseen.

Suomalaisena yrityksenä meille on tärkeää sponsoroida suomalaisille rakkaita urheilulajeja Team Decensin kautta.

Uskomme, että IT-alalla on kasvava merkitys ilmasto- ja ympäristöhyötyjen saavuttamisessa. Energiatehokkaat, tarpeisiin oikein mitoitetut ja elinkaarikestävät IT-ratkaisut auttavat tekemään IT-ympäristöistä ympäristöystävällisempiä.

Ympäristöystävällisyys on myös ihan konkreettinen osa arkeamme: me esimerkiksi kierrätämme omasta ja asiakkaiden käytöstä poistuvat laitteet.