fbpx

Kuvassa Valkeakosken kaupungin tietohallintojohtaja Markku Salakka (vasemmalla) ja Decensin varatoimitusjohtaja Petteri Grönroos.

Decens on tukenut koronakriisin aikana viikoittain eri kohteita. Viime viikolla kävimme lahjoittamassa Etelä-Pirkanmaan kunnille käytöstä poistuneita tietokoneita opiskelijoiden käyttöön.

”Lahjoituksella on suuri merkitys etäopetuksen toteutuksen kannalta. Kaikille oppilaille ei ole voitu järjestää tietokonetta koulun toimesta ja osalla ei ole myöskään kotona tarvittavia päätelaitteita. Koulut ovat olleet todella tyytyväisiä lahjoitukseen” kertoo ensimmäistä kone-erää vastaanottanut Markku Salakka, Valkeakosken kaupungin tietohallintojohtaja.

Kaikkiaan Decens lahjoitti 40 kpl kannettavaa tietokonetta Etelä-Pirkanmaan kunnille jaettavaksi niitä tarvitseville koululaisille ja ikäihmisille.

”Kaikilla ei ole mahdollisuuksia ostaa tietokonetta ja nyt korona-aikana sen puuttuminen korostaa ihmisten välistä epätasa-arvoa. Haluamme omalta osaltamme auttaa heikommassa asemassa olevia lahjoittamalla heille koneita”, kertoo Decensin varatoimitusjohtaja Petteri Grönroos.