fbpx

Kuvassa tietokoneiden jakelusta vastaavat Sastamalan Tukipalvelujen toimitusjohtaja Matti Turunen (vasemmalla) ja Sastamalan sivistyspalvelukeskuksen Erkka Vesa noutamassa lahjoitettuja tietokoneita.

Decens lahjoitti Sastamalan kaupungille asiakkaidensa käytöstä poistuneita tietokoneita opiskelijoiden käyttöön. Parikymmentä koululaista tulee saamaan oman kannettavan tietokoneen helpottamaan koulunkäyntiä ja oppimista jatkossa.

”Sastamalan perusopetuksessa olemme hyvin iloisia siitä, että yritykset ovat lähteneet lahjoittamaan oppilaille tietokoneita. Erityisesti etäopetus on lisännyt tietokoneiden käyttöä opetuksessa. Jokainen lahjoitus tulee aivan varmasti tarpeeseen”, kommentoi perusopetuksen opetuspäällikkö Kati Heikkilä Sastamalan Sivistyspalvelukeskuksesta.

Aiemmin Decens on jo lahjoittanut 40 kpl tietokoneita Etelä-Pirkanmaan kunnille jaettavaksi koululaisille ja ikäihmisille. Hyväntekeväisyys on Decensin tapa osoittaa yhteiskuntavastuuta, varsinkin nyt koronakriisin aikana.

”Olemme tukeneet korona-aikana viikoittain eri kohteita. Apua on kohdistettu lähinnä lapsille, nuorille ja vähävaraisille perheille”, kertoo Decensin toimitusjohtaja Jarno Lahnalahti.

Decens on tukenut toimintansa alkuajoista saakka urheilijoita, seuroja, tapahtumia ja erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. ”Koronan vaikutuksesta avun tarve on lisääntynyt ja olemme lisänneet myös omaa tukeamme sitä eniten tarvitseville” lisää Lahnalahti.