Ajankohtaista

Artikkeli on julkaistu Tampereen Insinöörit ry:n julkaisussa INSU 2•2020

Teksti ja kuvat: Arto Kotilainen

Keväinen koronakriisi ei hidastanut IT-ulkoistuspalveluja tarjoavan Decensin liiketoimintaa, sillä firman tarjoamille palveluille ja järjestelmille riitti kysyntää poikkeustilasta huolimatta. Asiakasyritysten etätöihin siirtyneet työntekijät tarvitsivat jopa tavallista enemmän tukea.

Heti koronakriisin puhjettua IT-palveluita toimittava Decens antoi omille työntekijöilleen mahdollisuuden siirtyä etätöihin.

Varatoimitusjohtaja Petteri Grönroosin mukaan etätöitä on tehty firmassa runsaasti jo aiemmin, eikä niiden lisääminen juurikaan vaikuttanut firman toimintaan.

– Etätyöskentely toimii meillä erittäin hyvin. Työntekijöiden kotiin on järjestetty toimiston tiloja vastaavat laitteet tuplanäytöistä alkaen. Servicedesk- ja puhelinjärjestelmämme ovat selainpohjaisia, ja ne toimivat kotona samoin kuin toimistollakin.

Pääkonttoriaan Ruskossa pitävällä Decensillä on toimipisteitä Tampereen lisäksi Espoossa, Jyväskylässä, Turussa, Oulussa ja Vaasassa. Asiakkaina on kaiken kokoisia yrityksiä eri toimialoilta sekä kuntia ja kaupunkeja, joille toimitetaan IT-ulkoistus- ja käyttötukipalveluita.

Työntekijöitä firmassa on yhteensä jo yli 90. Grönroosin mukaan työntekijät toimivat koronakriisin alusta saakka itsenäisesti ja vastasivat omalta osaltaan poikkeuksellisen tilanteen luomiin haasteisiin.

– Kevään aikana eri toimipisteissämme oli paikalla päivittäin kymmenestä kahteenkymmeneen prosenttia henkilöstöstä, eli esimerkiksi Tampereen toimiston viidestäkymmenestä hengestä toimistolla oli yleensä paikalla viidestä kymmeneen ihmistä.

– Turvavälit ja eristäytyminen eivät aiheuttaneet meille ongelmia, sillä asiakkaiden ongelmat ratkotaan pääasiassa etäyhteyksien avulla. Tarvittaessa olemme aina päässeet asiakaan tiloihin ilman ongelmia, Grönroos kertoo. 

Artikkeli jatkuu kuvien jälkeen….

Petteri Grönroosin kokemuksen mukaan suhdannevaihtelut eivät yleensä ensimmäisenä vaikuta IT-palveluiden tarjoajiin.

Janne Raiskin mukaan toiseen aaltoon on Decensillä varauduttu valmistautumalla kysynnän kasvuun.

Syksyn aaltoon varauduttu

Tietoliikenneinsinööri Janne Raiski tuli Decensiin avoimella haulla kuusi vuotta sitten. Järjestelmäasiantuntijana tietoverkkopuolella toimiva Raiski hoiti työtehtäviään etäyhteyksien avulla säännöllisesti jo ennen koronaa.

– Työni on monilta osin asiakaspalvelua, vaikken varsinaisesti olekaan suoraan linjalla, kun Servicedeskiimme soitetaan. Työnkuvaan kuuluu enimmäkseen asiakkaiden tietoverkkoihin ja tietoturvaan liittyvää suunnittelua, konsultointia ja toteutusta.

Syksyllä tulevaan viruksen mahdolliseen toiseen aaltoon Decensillä on varauduttu kysynnän kasvuun valmistautumalla. Raiskin mukaan jo keväällä asiakasyritysten siirtyessä etätöihin IT-palveluiden kysynnässä oli selvä kysyntäpiikki.

– Syksyllä mahdollisesti tulevaan koronan toiseen aaltoon olemme hyvin varautuneet. Järjestelmiemme käyttöönottoprosessit ovat moneen kertaan testattuja ja palveluiden volyymiä voidaan helposti skaalata ylöspäin.

Raiski kehuu työnantajansa joustavuutta jo ennen koronakriisiä. Vuosien varrella etätöissäkin Raiski on pyrkinyt mahdollisimman normaaleihin työaikoihin, mutta toisinaan tilanteet vaativat poikkeavia työaikoja. IT-alalle on ominaista, etteivät työllistävät tehtävät aina noudata virastoaikoja.

– Jos asiakkaalle tulee huoltokatko illalla, saatan lopettaa päivän työt aikaisemmin ja aloittaa taas illalla uudestaan.

Asiakkaita eri toimialoilla

Decens perustettiin vuonna 2008 kuuden hengen voimin. Perustajat, joista useimmat olivat insinööritaustaisia, tunsivat toisena entuudestaan, ja työkokemusta heillä oli alan isoista firmoista. Yritys on edelleen täysin henkilökuntansa omistama. Liikevaihto vuonna 2019 oli 17,5 miljoonaa euroa.

Grönroos muistelee, että perustamisen aikoihin vaikuttanut finanssikriisi opetti, etteivät suhdannevaihtelut vaikuta Decensin kaltaisen IT-palveluja tarjoavan yrityksen toimintaan ainakaan ensimmäisten joukossa. 

– Suhdannevaihtelut eivät vaikuta välittömästi IT-puolen kysyntään, koska asiakasyritysten järjestelmien pitää pyöriä myös hiljaisina aikoina. Sama tuntuu pätevän koronakriisin aikana.

– Usein laskusuhdanteen aikana saadaan jopa uusia asiakkaita, jotka kustannuksia karsiessaan pohtivat IT-järjestelmien ja -palveluiden ulkoistamista. Tietysti kriisin pitkittyessä vaikutukset voivat yltää myös IT-puolen toimijoihin, Grönroos kertoo.

Suhdannevaihtelujen vaikutusta Decensin toimintaan vähentää myös se, että asiakkaita löytyy eri kokoluokista ja useilta eri toimialoilta. 

– Toimialasta riippumatta IT-järjestelmien perustat ja tukitarpeet ovat eri firmoilla kuitenkin hyvin samanlaisia. Tietysti joitain nyanssieroja on, Grönroos sanoo.

Pitkäaikaisia asiakassuhteita

Decensin pyrkimyksenä on aina luoda pitkäaikaisia asiakassuhteita. Järjestelmien ja palveluiden käyttöönotto kestää yleensä asiakkaasta ja käyttöönotettavasta palvelusta riippuen päivistä muutamaan kuukauteen.

– Pitkäaikaiset kumppanuudet ovat asiakkaankin kannalta järkeviä, eikä asiansa osaavaa palveluntarjoajaa kannata olla jatkuvasti vaihtamassa.

Grönroosin mukaan IT-palvelujen tarjoamisessa haasteita synnyttää varsin usein ulkoistettavien IT- infrajärjestelmien vanha historia, joka pitää saattaa ajan tasalle.

– IT-infrastruktuuri on saatettu suunnitella ja rakentaa kymmenen vuotta aiemmin, eikä se enää nykymaailmassa ole riittävä varsinkaan tietoturvan osalta.

Decensin omakin toiminta on kymmenen vuoden aikana muuttunut merkittävästi. IT-järjestelmien teknisen kehityksen lisäksi yrityksen liiketoimintamalli on olennaistesti muuttunut.

– Alussa toimimme enimmäkseen laite- ja ratkaisutoimittajana, mutta nykyään tarjoamme laajasti IT-infrapalveluita kiinteään kuukausihintaan, Grönroos kertoo.

 

Decensin IT-palvelut kattavat palvelimet, päätelaitteet, verkot sekä hallinta- ja suunnittelupalvelut.

INSU 2•2020 näköislehden pääset lukemaan täältä >