Ajankohtaista

Mikkelistä kotoisin oleva ja Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Viljami Kaasalainen voitti viime kesänä Suomen mestaruuden sadalla metrillä. Tarkoituksena on jatkossakin juosta 60, 100 ja 200 metrillä , mutta päämatkan hän on kuitenkin vaihtanut 400 metriin. Uuden matkan Kaasalainen aikoo ottaa ryminällä haltuun ensin kotimaassa, jonka jälkeen tavoitteena ovat vuoden 2022 EM-kisat Münchenissä missä tähtäimessä on vähintään finaalipaikka.

Kaasalaisen valmentajana on toiminut reilun vuoden Antti Mero joka on seurannut yleisurheilua huippututkijana, valmentajana, seura-aktiivina ja urheilijana 40 vuoden ajan – ja tulosta on jo syntynyt.

”Urheilijan elämässäni on tapahtunut ja tapahtumassa aika isoja asioita viime aikoina. Vuonna 2020 vaihdoin valmentajaa ja sen myötä löysimme minulle optimaalisen tavan harjoitella, syödä ja palautua. Sen avulla nostin tasoani selkeästi ja tämän harjoittelukauden testien perusteella kehittyminen on jatkunut hyvin”, sanoo Viljami Kaasalainen.

Kaasalainen opiskeli Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnassa ja valmistui kauppatieteiden maisteriksi toukokuussa.

”Tuleva kesä tulee olemaan hyvin mielenkiintoinen tietenkin ennätysjahdin takia, mutta myös siksi, että valmistuin maisteriksi. Tämä vapauttaa lisää aikaa ja energiaa urheiluun, mutta tuo myös hieman paineita toimeentulon osalta. Alkava yhteistyö Decensin kanssa on sen vuoksi minulle erityisen tärkeä asia”, kertoo Kaasalainen.

Decens Oy on perustanut Team Decensin vuonna 2017 tukemaan lahjakkaita suomalaisia yksilöurheilijoita ja heidän matkaansa kohti maailman kärkeä.

”On mahtavaa olla mukana tukemassa Viljamin matkaa. Hänellä on kaikki mahdollisuudet kehittyä kansainvälisen tason 400 metrin juoksijaksi” sanoo Team Decensin perustanut toimitusjohtaja Jarno Lahnalahti. ”Luvassa on varmasti huippusuorituksia jo ensi kesänä”, arvelee Lahnalahti.

”Minusta on mahtavaa tuntea, että Decensin väki ymmärtää ja välittää urheilusta” iloitsee Kaasalainen. ”Lisäksi mieltäni lämmittää erityisesti se, että minua tukee yritys alalta, johon tulen urheilu-uran jälkeen työllistymään”.

Kaasalainen starttasi kautensa viime viikolla voittamalla Jyväskylän Harju-cupissa miesten 300 metriä. Seuraavaksi on vuorossa kauden ensimmäinen 400 metriä Jyväskylän Motonet GP:ssä tämän viikon keskiviikkona 2.6.

Kuvat: Anssi Mäkinen

Lue lisää Kaasalaisesta ja muista Team Decensin urheilijoista tiimin omilta verkkosivuilta >

Team Decensin urheilijoiden kuulumisia voit seurata sosiaalisen median kanavista: Facebookista ja Instagramista.